Ensimmäisen kerran moneen vuoteen pukeuduin halloweenia ajatellen koulumme halloween-teemapäivää 31.10. Ja pukeutuminen kannatti aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta, sillä voitin palkinnon yhtenä parhaista pukeutujista! Kannattaisi joskus toistekin herätä viideltä aamulla laittautumaan. Maskeerauksestani vastasi aina niin ihana pikkusiskoni, joka tuli edellisenä iltana yöksi ja vielä keskiyöllä olin hereillä liian tiukkojen pienten lettien kiristäessä päänahkaani.
Olen myös ehtinyt reissaamaan. Kävimme tällä viikolla Joensuussa sekä Juuassa tutustumassa Tulikiveen. Aivan uskomaton paikka, kannattaa käydä vilkaisemassa, jos sielläpäin liikkuu. Mukaan tarttui myös Suklaatilan suklaita sekä käsintehtyjä Grenna Polkagriskokerin salmiakkityynyjä. Jälkimmäisiä en ole vielä ehtinyt maistella, mutta Suklaatilan suklaat ovat parasta suklaata, mitä olen koskaan päässyt maistelemaan.
Tavoistani poiketen olen ostanut kokonaiset neljä joulukalenteria tänä vuonna. Vielä kaipaisin tosin kokoelmieni jatkoksi partiolaisten joulukalenteria, joka on tähän mennessä ollut jokajouluinen perinne. Pitänee metsästää partiolaisia sosiaalisen median kautta, jos vielä saisin pidettyä perinnettä yllä.
Muut kalenterit ovat aivan tavallisia suklaattomia adventtikalentereita, Mauri Kunnas -kirjakerhosta tietenkin. Tähän väliin on pakko lisätä, että minulle ei ikävä kyllä makseta mainostamisesta. Millaisia joulukalentereita teillä on vai onko mitään?
Rakkaudella BellaDonna
Mauri Kunnaksen tuotteet on ihania. <3
VastaaPoistaMun kalenteri esittelyn näet täältä http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2014/11/joulukalentereita-joka-lahtoon.html
Muutama siintä vielä uupuu, mutta niistä tulossa juttua myöhemmin kun kotiutuvat. :)
Hei!
VastaaPoistaSinulle ois jouluinen haaste blogissani. :)
http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2014/11/seitseman-jouluista-salaisuuttani.html