Kirjapostaus, osa 4

Pitkän ajan jälkeen pääsen jälleen esittelemään kirjahyllyni sisältöä. Kuten säännöt kuuluvat, tähtiä jaetaan yhdestä viiteen, puolikkaita ei tunneta. Kuvat kaivan Googlen syövereistä, aiemmat kirjat löytyvät tähtineen sivulta "Kirja-arvioissa nähtyjä". Nauttikaa!

1) Maureen Fergus: Katastrofin ainekset ***

Katastrofin ainekset on lähes pakollinen hankinta täydelliseen kirjahyllyyn. Teos on mielestäni melko hyvin kirjoitettu, oikeastaan kolmen ja puolen tähden arvoinen. Rakastuin päähenkilöön ja nuori tyttö sisälläni samaistui loistavasti Francien tunteisiin tämän kohdattua täydellisen Darlenen. Kolme tähteä.

Kirjan kohderyhmän arvioisin tosiaan 11-15 -vuotiaiksi tytöiksi, mutta huumoria riittää.

2) David & Leigh Eddings: Reginan laulu ****

Reginan laulu oli mielestäni hivenen karmiva mutta loistavasti kirjoitettu. Olen pitänyt jokaisesta tähän mennessä lukemastani Eddingsien kirjasta, eikä tämäkään ole poikkeus. Teos vetää vertoja lempikauhukirjailijani Stephen Kingin teoksille, enkä pystynyt jättämään tätä kirjaa kesken jännityksen vuoksi. Neljä tähteä.

3) Tuija Lehtinen: Mirkka, lukiolainen ***

En nuorempana juuri perustanut Lehtisen Mirkka-sarjasta, mutta vanhemmiten olen oppinut arvostamaan kirjailijan kykyä samaistua kunkin ajanjakson nuorten elämään. Kyseinen teos on myöhäiseltä 80-luvulta, mikä näkyy selkeästi hahmoissa. Lisäksi plussaa tuo ihana Masa! Kolme tähteä.

4) Ozzy Osbourne: Tohtori Ozzyn omituiset ohjeet *****

Olen aina jollain tasolla ihaillut Ozzy Osbournea. Ainakin hänen kykyään selvitä hengissä mitä typerimmistä päähänpistoista, kuten lepakoiden päiden puremisesta tai ylenpalttisesta huumeiden käytöstä. Lisäksi Ozzyn ohjeet ovat aivan mahtavia. Pakko liittää loppuun lainaus: 

"Hyvä tohtori Ozzy,

kollegani (joka istuu viereisessä toimistokopissa) haisee tosi pahalta. Miten voisin sanoa siitä miehelle kohteliaasti, vai voinko itse tehdä jotain mainitsematta asiasta hänelle?

Marie, Stoke-on-Trent

Käyn itse päivittäin suihkussa, ja siksi minua kyrpii, jos ihmiset eivät huomioi muita ja tee samoin. Ikävä kyllä ongelmaasi ei taida olla yksinkertaista ratkaisua. Ehkä voisit siirtyä toiseen koppiin tai lahjoittaa haisulille deodoranttipullon nimettömältä ihailijalta. Parasta olisi kuitenkin ottaa asia puheeksi miehen kanssa. Muista vain olla tahdikas. Sano vaikka, että mitäpä jos seuraavan kerran vääntäisit suihkussa kraanan päälle."

Viisi tähteä, ehdottomasti.

5) Eric-Emmanuel Schmitt: Oscar ja Roosamamma *****

Koskaan ennen tämän kirjan lukemista en ollut kokenut vastaavaa tunnemyrskyä. Kymmenvuotias Oscar kirjoittaa lastensairaalassa kaksitoista kirjettä Jumalalle. Suosittelen kirjaa todella lämpimästi, itse en pikkuisen prinssin syntymän jälkeen ole kyennyt edes vilkaisemaan kirjan kantta ilman itkunpurkausta. Viisi tähteä, joista jokainen särkee sydämeni.

6) Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, *****

Aikoinaan hankin tämän kirjan lukion ensimmäisen äidinkielenkurssin kirjaraporttia varten, mutta tykästyin todella paljon kyseiseen kirjaan. Kunnollista raporttia en koskaan burn out:ini vuoksi saanut tästä tehtyä, mutta kirja on minulle yhä rakas ja yksi suosikeistani. Rock'n'roll music! Viisi tähteä.

7) Roald Dahl: Oswald-eno ****

Roald Dahl, yksi suosikkikirjailijoistani jälleen. Ensimmäisen Roald Dahlin teoksen luin jo ala-asteella, tämän aikuisille suunnatun kirjan löysin ensimmäisen kerran ollessani tuttavaperheen lapsille vahtina. Minun täytyi pysyä hereillä jotta varmasti kuulisin, jos lapsilla olisi joku hätä. Nappasin ensimmäisen kiinnostavalta vaikuttavan teoksen enkä pettynyt. Heti alusta lähtien teos oli täynnä erittäin seksuaalissävytteistä mutta kuitenkin loistavaa huumoria. Neljä tähteä.

Näissä tunnelmissa,

BellaDonna

Loman loppu vai kenties alku?

Minttu esitti tuolla aiemmassa postauksessani erittäin vaikean kysymyksen: "Miltä töihin paluu tuntuu äitiysloman jälkeen?".

Pari tuntia vastausta mietittyäni päädyin kuvailemaan tunnetta sanalla "outo". Pieni prinssi on ollut nämä yhdeksän ja puoli kuukautta lähes koko ajan mukanani. Lapsenvahtia olen tarvinnut erittäin harvoin ja silloinkin vain kahdeksi tai kolmeksi tunniksi kerrallaan. Nyt työpäiväni ovat noin viisituntisia, jonka joudun kokonaan olemaan erossa pienestä pojastani. Lapsen isä tosin hakee pojan mummolasta heti kun itse pääsee töistä, eikä minullakaan ihan joka päivä töitä ole, mutta silti tuntuu oudolta.

Pelkään olevani huono äiti, koska joudun käymään töissä. Tunnen olevani huono äiti, sillä tiedän ettei perheemme pärjäisi taloudellisesti vain puolisoni palkalla ja Kelan tuilla (Sivuhuomautus: Laskeskelin, että tekemällä neljä tuntia viikossa, rahaa jää käteen enemmän kuin kotihoidontuen lisästä. Palkastani myös otetaan huomattavasti vähemmän veroja). Olen myös hieman epävarma oman äitini jaksamisesta pienen lapsen kanssa. Kuinka hän pärjää sitten kun juuri kävelemään oppinut pienokaiseni oppii juoksemaan ja tuhoamaan kaiken ulottuvilleen osuvan? Koen myös olevani jollain tavoin velvollinen korvaamaan lastenhoidon, mutta äitini ei omien sanojensa mukaan tarvitse mitään.

Työt ovat kuitenkin mukavaa vaihtelua tavalliselle (enimmäkseen neljän seinän sisällä vietetylle) arjelle. Jollain tavalla työnteko tuntuu ihan lomalta, kun ei tarvitse vahtia erittäin aktiivista ja kekseliästä pientä miestä. Tämä ajatus tuo jälleen huonon omatunnon. Työni on todella asiakaspalveluhenkistä ja pääsen melko hyvin määrittelemään omat työvuoroni, jotka ovat ilta- ja viikonlopputöitä. Saamme aamulla heräillä prinssini kanssa kaikessa rauhassa, eikä ole kiirettä mihinkään. Työssäni erittäin tärkeää on positiivinen asenne ja sinnikkyys. Ei saa lannistua, kun joka toinen asiakas pyytää "iltapalan munalla ja maidon rahalla". Ei saa myöskään lannistua, kun samainen vitsiniekka ilmaisee että "kakskytsenttinen löytyy täältä housuista, höhhöhhöö". Niissä tilanteissa sanavalmius on plussaa. On niitä iskuyrityksiäkin tullut, ei tosin näiden kolmen päivän aikana, joina olen työpaikallani loman jälkeen ollut. En tiedä, pitäisikö loukkaantua vai laihduttaa.

Töihin paluu on myös muistuttanut minua siitä, kuinka pomon käskyt tulisi lukea suoraan hänen päästään. Tästä selviää onneksi pienellä manipulaatiolla ja taivuttelulla: "Mitä mieltä olet, olisiko X parempi kuin Y vai pitäisikö sittenkin Z?" Pomo piristyy päästessään valitsemaan ja minä säästyn nalkutukselta tehtyäni oman pääni mukaan sen vaihtoehdon, jonka pomo kuitenkin itse valitsee. Jossain vaiheessa.

Ensi viikolla on vappu. Aivan mahtavaa! Pääsen kulkemaan kaupungille hassussa ylioppilaslakissani ensimmäistä kertaa. Tai oikeastaan toista, päättäjäispäivä oli ensimmäinen. Millaisia vappusuunnitelmia teillä on? Kuuluuko suunnitelmiin sima ja munkit vai kenties tippaleivät?

BellaDonna

If I was a rich girl...

Tein tässä pienen tilauksen A-T Lastenturvalle. Paketti saapui tänne korpeen kahdessa päivässä, ja eilen pääsin vihdoin availemaan yllättävän vaikeasti avautuvaa laatikkoa.

Tärkein ostokseni eli vessanpöntön turvalukko päätyi käyttöön ennen kuin muut tavarat pääsivät purkautumaan ahtaasta laatikostaan. Kyseinen lukko siis estää lasta a) jättämästä sormiaan vessanpöntön kannen väliin ja b) tiputtelemasta tavaroita pönttöön.

Yhtään tavaraa en ole joutunut vielä pöntöstä onkimaan, mutta pienet sormet ovat pariin otteeseen ehtineet kannen väliin ja tuloksena on ollut hirvittävä huutokonsertti.

Lukko oli erittäin helppo kiinnittää ja jopa mieheni (pakon edessä tosin) myönsi, ettei se ole niin vaikeaa avata. Prinssi tosin nosti valtaisan metelin huomatessaan, ettei saa pöntön kantta auki. Kaikkia on mahdoton miellyttää.

Seuraavaksi tärkeimmät ostokset olivat sininen imukuppilautanen (parempi kuva linkistä) ja tuo suloinen "Snack Box". Imukuppilautasen hankkimista olemme pohtineet jo jonkin aikaa, sillä tavalliset lautaset tuppaavat lentelemään seinille, yleensä täynnä ruokaa.

Välipalarasia taas on kätevä esimerkiksi puistoillessa pojan kanssa. Höyrytetyt kasvikset kulkevat suht helposti mukana leikkipuistoon ja tuon pienemmän kannen saa kiinnitettyä kulhon pohjaan lisätueksi. Ja on muuten aika nätin värinen, eikö?

Tuttiosia tuli myös tilattua muutamia. Kuvasta poiketen noita NUKin pehmeitä nokkia on kaksi kappaletta.

Vasemmanpuoleiset nokat ovat AVENTin nokkamukeihin. Kyseiset ovat pehmeitä, sillä olen huomannut ettei pieni prinssi oikein pärjää vielä kovien nokkien kanssa. Saa nähdä, onnistuuko Aventin mukien käyttö, vai joudunko myymään mikrosteriloijan mukeineen eteenpäin.

Tuo pieni söpöläinen on nimeltään kuhmujää. Sen sisällä on pieni jäätelömuotti, johon kaadetaan mehua, smoothieta tai vaikka limonadia ja pistetään pakastimeen. Kun lapsi kolauttaa itsensä johonkin, jäätelömuotti laitetaan tuohon pieneen pussiin ja kuhmua painellaan sillä hetken aikaa. Lopuksi lapsi saa syödä jäätelön.

Mielestäni metodi on hieman kyseenalainen, sillä en arvosta lasten opettamista lohtusyöjiksi. Aion itse pitää jäätelömuotin sisällä aivan tavallista vettä, jolloin tuo toimii suloisena jääpussina jonka lapsi malttaa pitää kuhmun päällä. Fiksua, eikö?

Mitä muuten olette mieltä, mikä eläin kyseessä? Omasta mielestäni tuo muistuttaa hieman majavaa.

Kuhmujään lisäksi paketista löytyi myös sinkkivoidetta sekä kylpysaippuoita, joita en malttanut sen enempää kuvailla.

Seuraavassa postauksessani pääsen pohtimaan äitiysloman loppua hieman tarkemmin, pysykää kanavalla!

Rakkaudella,
Prinsessanne BellaDonna

Fobian voiton vallaton ylistys

Tänään valtakunnassa juhlitaan. Ei vuosipäivää, sillä se on vasta talvella. Ei kihlausta, sillä kihloissa olemme olleet jo todella pitkään. Emme juhli myöskään syntymäpäiviä. Eilen pieni prinssini voitti lopullisesti vesifobiansa, joka on jo noin yhdeksän ja puoli kuukautta tehnyt kylpyhetkistä viimeiseen asti vältettäviä tilaisuuksia, joissa traumatisoituivat sekä vanhemmat että lapsi. En kykene sanoin kuvaamaan ylpeyttäni siitä, että pieni vauvani on oppinut pitkän yrittämisen jälkeen nauttimaan kylvystä ja loiskuttamaan vettä kylvettäjän päälle.

Minun oma pieni vauvani. No ei hän nyt oikeastaan ole enää pieni; ikää on kuitenkin jo hieman vajaat kymmenen kuukautta. Mihin tämä aika on mennyt? Tuntuu oudolta. Muistan, kuinka syntymäpäivänään pieni vauvani vietiin minulta teho-osastolle. Muistan, kuinka itkin lohduttomasti lääkehuuruissani ja kysyin jokaiselta näkemältäni kätilöltä useaan otteeseen, milloin saan pienen poikani, esikoiseni, takaisin. Muistan, kuinka en leikkaukseni jälkeen kyennyt kävelemään omin jaloin, vaan puolisoni joutui työntämään minut lasten puolelle katsomaan pikkuistani. Muistan, kuinka vihainen olin saadessani tietää, että vauvalleni oli annettu vahingossa toisen lapsen lääkkeet. Muistan, kuinka vihasin kätilöä, joka sai minut tuntemaan itseni huonoksi äidiksi.

Muistan ensimmäisen hymyn ja ensimmäisen naurun, joka sai pienet keijut helisyttämään pienenpieniä tiukujaan sisälläni saaden minut maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Muistan, kuinka pieni vauvani lähti ensin ryömimään ja paljon myöhemmin konttaamaan. Muistan ensiaskeleet ja prinssini riemun. Muistan, kuinka hän säikähti imuria ja kiipesi ensi kertaa sohvalle takertuen minuun kuin henkensä hädässä.

Nämä muistot kelautuvat mielessäni filminauhana yhä uudestaan ja uudestaan ujuttaen mukaan uusia muistoja päivittäin. Rakastan kaikkea tuossa pienessä ihmisessä. Minun vauvassani, joka on jo pian iso poika. Aivan liian pian hän lähtee luotani, enkä voi suojella häntä enää kaikelta pahuudelta, jota maailmaan mahtuu. Ajatus siitä salpaa vengitykseni ja voin vain ottaa pienen vauvani turvalliseen syliini ja huokaista helpotuksesta: "Ei vielä..."

Äitiyslomani loppui pääsiäissunnuntaina. Ensimmäinen työvuoroni pitkästä aikaa on huomenna. En oikein tiedä, mitä ajatella. Vauvani menee tällä kertaa hoitoon vanhemmilleni, jotka ovat myös iloisia mahdollisuudesta viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa. Puhuimme äitini kanssa asiat halki ja tällä hetkellä uskon voivani luottaa hänen kunnioittavan kasvatusmenetelmiämme ja periaatteitamme.

Näissä tunnelmissa,
BellaDonna

Hiljainen viikko vs. Kiireinen viikko

Pienen prinssin ensimmäinen palmusunnuntai tuli ja meni. Tänä vuonna emme vielä virponeet, mutta muutama pieni virpoja kävi meillä kyläilemässä. Viimein tästä viiden pienen riehujan kyläilystä toipuneena uskaltaudun kirjoittamaan jälleen to-do-listani kunniaksi kiintiöpostauksen tabletilla keittiön pöydän ääressä pienen prinssin kerätessä voimiaan seuraavaa huutokonserttia varten.

Meillä on nimittäin alkanut kammottava, pelottava UHMAIKÄ (kuvitelkaa tähän kohtaan ukkosen jyrähdys). Muutamia päiviä sitten, noin yhdeksänkuisena, pieni prinssi alkoi ottaa haparoivia askeleitaan ihan ilman tukea. Vielä hän ei kovin montaa askelta kykene ottamaan yhdellä kertaa, mutta yritystä löytyy. Samoihin aikoihin alkoi täydellinen kieltojen uhmaaminen ja komentelu. Prinssi yrittää kovasti määrätä kaikesta ja epäonnistuessaan pomppii tasajalkaa ja karjuu niin, että isommatkin varikset tipahtelevat pihakuusesta ja räkättirastaat valittavat melusta naapuritalon ikkunoiden poksahdellessa rikki.

Pienen prinssin tihutyöt ovat myös kehittyneen valtavasti. Ennen hän tyytyi tyhjentämään mainokset mainoslaatikosta, nyt hän tyhjentää kirjahyllyt äidin lempikirjoista. Ennen prinssillä ei myöskään riittänyt kekseliäisyys työntää kävelytukea pöydän viereen ja kiivetä tuen kautta tuolille tyhjentämään pöytä. Olisiko kellään leikkikehää myytävänä edullisesti?

Viimeistään pojan rippijuhlissa kostan tämän kaiken valmistamalla suuren seinäkoristeen, jossa ovat kaikki tihutyöt tarkasti kuvailtuna mahdollisen kuvamateriaalin kera. Äidin kosto on oleva karmaiseva.

BellaDonna

Pakollinen herkkupostaus

Koska jokaisessa blogissa tulee olla vähintään yksi ruokapostaus kuvineen, enkä muista sellaista kirjoittaneeni, tämänpäiväisen blogipostauksen aihe on selvä. Herkulliset suklaa-karamellikupit, joita teen satunnaiseen karkinnälkään viitsiessäni. Tällä ohjeella tulee noin kolmekymmentä (30) karamellikuppia.

Tarvitset kyseisiä herkkuja varten:

• 150g tummaa suklaata (itse käytän joskus myös Geisha Dark'ia)
• 3/4 dl kuohukermaa
• 2 pientä Mars-patukkaa (~90g)
• 50g valkosuklaata (itse käytin tällä kertaa oransseja Candy Melts -nappeja, maistui suurinpiirtein samalta. Voit myös käyttää maitosuklaata tai tummaa suklaata.)
• karamellivuokia
• siveltimen

Tuo sininen tikku oikeassa laidassa on sivellin.

Sulata aluksi tumma suklaa. Yleensä käytän itse vesihaudetta, mutta tällä kertaa käytin mikroa.

Jos käytät mikroa, muista sekoitella välillä.

Huom! Älä huolestu vaikka suklaata jääkin reilusti yli. Loput käytetään myöhemmässä vaiheessa.

Raivostuttavin operaatio koko projektissa on vuorossa seuraavana. Sivele ohut kerros suklaata karamellivuokiin niin, ettei sisäpuolella näy paperia. Kuivata vuoat ylösalaisin, niin suklaa asettuu tasaisemmin. Tämän jälkeen pistän yleensä koko tarjottimen pakkaseen jähmettymään noin tunniksi, mutta jos aikaa riittää, jääkaappi kelpaa aivan hyvin.

Juuri ennen kuin otat vuoat pois pakastimesta (tai jääkaapista), sulata Mars-patukat ja kerma kattilassa liedellä koko ajan sekoittaen. Seoksesta pitäisi tulla tasainen ja kullanruskea.

Kaada hieman jäähtynyt (kuitenkin lämmin!) seos vuokiin niin, että yläreunaan jää hieman vapaata tilaa. Kuvasta ei näy niin hyvin, mutta itselläni vapaata tilaa jäi noin 0,5-1 milliä. En käyttänyt viivoitinta.

Jäähdytä seos viileäksi.

Jos tumma suklaa on jähmettynyt, sulata se uudelleen esimerkiksi mikrossa.

Lusikoi teelusikalla tummaa suklaata karamellikuppeihin "kanneksi". Voit käyttää tähän loput tummat suklaat. Jos suklaata jää yli, voit kauhoa sen ylimääräisiin karamellivuokiin jähmettymään.

Jähmetä karamellikupit jälleen.

Sulata valkosuklaa (tai Candy Melts -napit) erillisessä astiassa.

Koristele karamellikupit valitsemallasi kuorrutteella haluamallasi tavalla. Itse en tällä kertaa jaksanut nähdä juurikaan vaivaa, joten pyörittelin jokaisen karamellikupin päälle teelusikalla tuollaisen epämääräisen keon. 

Säilytä jääkaapissa.

Loppuun vielä säälittävä kommenttikerjäys: Rakkaat, ihanat lukijani! Muistakaa kommentoida ahkerasti postauksiani. Mitä toivoisitte blogilta? Onko juttuehdotuksia tai kysymyksiä? Negatiivista tai positiivista palautetta? Muistakaa myös liittyä lukijoiksi ;)

Makoisia lukuhetkiä!

BellaDonna

Hyvä äiti -syndrooma

Välillä Prinsessakin kärsii itseluottamuksen puutteesta. Ennen tällaiset kaudet johtivat lähes poikkeuksetta itseinhon kierteeseen, josta oli äärimmäisen vaikeaa nousta ylös. Nykyään itseluottamuksen puute johtaa hyvä äiti -syndroomaan, toisin sanoen puolivakavaan mielenhäiriöön, jossa nainen (siis minä) aloittaa järkyttävän määrän perinteisiä kodin ylläpitämiseen liittyviä projekteja, joita rakas puolisoni kutsuu "suuruudenhulluiksi". 

Tänään olen siivonnut koko keittiön ja vaihtanut astioiden paikkoja kaapissa. Pakko muuten huomauttaa puolisoni vihaavan operaatioitani, joissa tavarat siirtyvät hänen mielestään väärille paikoille. Kiusa se on pienikin kiusa, ja keittiössä näyttää huomattavasti siistimmältä, ainakin kaappien sisällä. Olen myös hölkännyt kauppaan (lähi-Siwaan, jossa inhottava myyjä ei kysynyt minulta papereita ostaessani lonkeroa. Katkeruutta havaittavissa, tunnustan) ostamaan hetken mielijohteesta alaskanseitifileitä, purjoa, tilliä ja kaurajuomaa. 

Syy yllättävälle kauppareissulleni löytyy kirjoista, yllätys! Tai oikeastaan yhdestä kirjasta. "Minä syön itse" (Hanna-Mari Arosilta, Soile Ruottinen, Ulla-Maija Lähteenmäki)

 

on opas sormiruokailuun. Metsästin kirjaa todella kauan, kunnes vihdoin löysin sen kirjakauppa Infon poistolaarista viiden euron päätähuimaavaan hintaan. Kirja seisoi hyllyssäni noin kaksi kuukautta, kunnes vihdoin tänään sain sen avattua ja löysin heti kokeilemisen arvoisen reseptin, kalamurekepihvit. Kirjan kuvassa oli upea, herkullisen näköinen pihvi ja ohjekin oli erittäin helppo. Ainesosat vain lykätään kulhoon ja sekoitetaan taikinaksi sauvasekoittimen avulla. Vasta ohjetta toteuttaessani tajusin, ettei minulla ole sauvasekoitinta!

Punnitsin hartaasti sähkövatkaimen ja tehosekoittimen välillä. Päädyin viisaasti sähkövatkaimeen, jolla sain aikaiseksi, noh, taikinan. Lätkin epätoivoisena taikinasta "pihvejä" uunipellille. Ainakin ne levittyivät hyvin, vaikka ulkonäkö ei ollut sieltä parhaimmasta päästä. Tällä välin olin arvioinut perunoiden keittoajan väärin ja tuloksena oli valmiiksi muussaantuneita perunoita. Päädyin tekemään perunamuussia alkuperäisten höyrytettyjen perunoiden tilalle. Siivousinnossani olin kuitenkin iskenyt talon ainoan muussisurvimen pesukoneeseen, jonka pesuohjelma oli (tietenkin) juuri alkanut, eikä minulla ollut aikaa odottaa kahta tuntia.

Itku silmässä muussasin perunat yksitellen tavallisella haarukalla. Ihan hyvää siitä muussista tuli. Uunissa olevat pihvit muistuttivat lähinnä riisikakkuja, ja valuttivat nestettä ympäri uunipeltiä. Viimein ruoka oli valmista ja otin pihvit uunista. Ladoin pikkuisen prinssin lautaselle heti kaksi pihviä sekä muutamia ruokalusikallisia perunamuussia (en löytänyt kauhaa uudelleen järjestellystä keittiöstä).

Pikkuprinssi söi yllättävän siististi ja mies pariin otteeseen kuittaili pihvien ulkonäöstä. Hyvä äiti -syndrooma kuitenkin esti minua kiukuttelemasta, sillä olin suhteellisen hyvällä tuulella. Vaikka pihvien ulkonäkö ei ollut esteettisin mahdollinen, ne maistuivat kuitenkin todella hyviltä. Seitikin voi siis olla oikeasti hyvää.

Ehdin hieman järjestellä makuuhuoneemme kaappeja ja löysin sieltä mukavasti kaikkea tarpeetonta sälää, joka pitäisi lajitella myyntiin. Ehkä jonain kauniina päivänä kärsin taas hyvä äiti -syndroomasta ja pistän koko roskan myyntiin.

Sitä päivää odotellessa,

BellaDonna