Hyvä äiti -syndrooma

Välillä Prinsessakin kärsii itseluottamuksen puutteesta. Ennen tällaiset kaudet johtivat lähes poikkeuksetta itseinhon kierteeseen, josta oli äärimmäisen vaikeaa nousta ylös. Nykyään itseluottamuksen puute johtaa hyvä äiti -syndroomaan, toisin sanoen puolivakavaan mielenhäiriöön, jossa nainen (siis minä) aloittaa järkyttävän määrän perinteisiä kodin ylläpitämiseen liittyviä projekteja, joita rakas puolisoni kutsuu "suuruudenhulluiksi". 

Tänään olen siivonnut koko keittiön ja vaihtanut astioiden paikkoja kaapissa. Pakko muuten huomauttaa puolisoni vihaavan operaatioitani, joissa tavarat siirtyvät hänen mielestään väärille paikoille. Kiusa se on pienikin kiusa, ja keittiössä näyttää huomattavasti siistimmältä, ainakin kaappien sisällä. Olen myös hölkännyt kauppaan (lähi-Siwaan, jossa inhottava myyjä ei kysynyt minulta papereita ostaessani lonkeroa. Katkeruutta havaittavissa, tunnustan) ostamaan hetken mielijohteesta alaskanseitifileitä, purjoa, tilliä ja kaurajuomaa. 

Syy yllättävälle kauppareissulleni löytyy kirjoista, yllätys! Tai oikeastaan yhdestä kirjasta. "Minä syön itse" (Hanna-Mari Arosilta, Soile Ruottinen, Ulla-Maija Lähteenmäki)

 

on opas sormiruokailuun. Metsästin kirjaa todella kauan, kunnes vihdoin löysin sen kirjakauppa Infon poistolaarista viiden euron päätähuimaavaan hintaan. Kirja seisoi hyllyssäni noin kaksi kuukautta, kunnes vihdoin tänään sain sen avattua ja löysin heti kokeilemisen arvoisen reseptin, kalamurekepihvit. Kirjan kuvassa oli upea, herkullisen näköinen pihvi ja ohjekin oli erittäin helppo. Ainesosat vain lykätään kulhoon ja sekoitetaan taikinaksi sauvasekoittimen avulla. Vasta ohjetta toteuttaessani tajusin, ettei minulla ole sauvasekoitinta!

Punnitsin hartaasti sähkövatkaimen ja tehosekoittimen välillä. Päädyin viisaasti sähkövatkaimeen, jolla sain aikaiseksi, noh, taikinan. Lätkin epätoivoisena taikinasta "pihvejä" uunipellille. Ainakin ne levittyivät hyvin, vaikka ulkonäkö ei ollut sieltä parhaimmasta päästä. Tällä välin olin arvioinut perunoiden keittoajan väärin ja tuloksena oli valmiiksi muussaantuneita perunoita. Päädyin tekemään perunamuussia alkuperäisten höyrytettyjen perunoiden tilalle. Siivousinnossani olin kuitenkin iskenyt talon ainoan muussisurvimen pesukoneeseen, jonka pesuohjelma oli (tietenkin) juuri alkanut, eikä minulla ollut aikaa odottaa kahta tuntia.

Itku silmässä muussasin perunat yksitellen tavallisella haarukalla. Ihan hyvää siitä muussista tuli. Uunissa olevat pihvit muistuttivat lähinnä riisikakkuja, ja valuttivat nestettä ympäri uunipeltiä. Viimein ruoka oli valmista ja otin pihvit uunista. Ladoin pikkuisen prinssin lautaselle heti kaksi pihviä sekä muutamia ruokalusikallisia perunamuussia (en löytänyt kauhaa uudelleen järjestellystä keittiöstä).

Pikkuprinssi söi yllättävän siististi ja mies pariin otteeseen kuittaili pihvien ulkonäöstä. Hyvä äiti -syndrooma kuitenkin esti minua kiukuttelemasta, sillä olin suhteellisen hyvällä tuulella. Vaikka pihvien ulkonäkö ei ollut esteettisin mahdollinen, ne maistuivat kuitenkin todella hyviltä. Seitikin voi siis olla oikeasti hyvää.

Ehdin hieman järjestellä makuuhuoneemme kaappeja ja löysin sieltä mukavasti kaikkea tarpeetonta sälää, joka pitäisi lajitella myyntiin. Ehkä jonain kauniina päivänä kärsin taas hyvä äiti -syndroomasta ja pistän koko roskan myyntiin.

Sitä päivää odotellessa,

BellaDonna