Minttu esitti tuolla aiemmassa postauksessani erittäin vaikean kysymyksen: "Miltä töihin paluu tuntuu äitiysloman jälkeen?".
Pari tuntia vastausta mietittyäni päädyin kuvailemaan tunnetta sanalla "outo". Pieni prinssi on ollut nämä yhdeksän ja puoli kuukautta lähes koko ajan mukanani. Lapsenvahtia olen tarvinnut erittäin harvoin ja silloinkin vain kahdeksi tai kolmeksi tunniksi kerrallaan. Nyt työpäiväni ovat noin viisituntisia, jonka joudun kokonaan olemaan erossa pienestä pojastani. Lapsen isä tosin hakee pojan mummolasta heti kun itse pääsee töistä, eikä minullakaan ihan joka päivä töitä ole, mutta silti tuntuu oudolta.
Pelkään olevani huono äiti, koska joudun käymään töissä. Tunnen olevani huono äiti, sillä tiedän ettei perheemme pärjäisi taloudellisesti vain puolisoni palkalla ja Kelan tuilla (Sivuhuomautus: Laskeskelin, että tekemällä neljä tuntia viikossa, rahaa jää käteen enemmän kuin kotihoidontuen lisästä. Palkastani myös otetaan huomattavasti vähemmän veroja). Olen myös hieman epävarma oman äitini jaksamisesta pienen lapsen kanssa. Kuinka hän pärjää sitten kun juuri kävelemään oppinut pienokaiseni oppii juoksemaan ja tuhoamaan kaiken ulottuvilleen osuvan? Koen myös olevani jollain tavoin velvollinen korvaamaan lastenhoidon, mutta äitini ei omien sanojensa mukaan tarvitse mitään.
Työt ovat kuitenkin mukavaa vaihtelua tavalliselle (enimmäkseen neljän seinän sisällä vietetylle) arjelle. Jollain tavalla työnteko tuntuu ihan lomalta, kun ei tarvitse vahtia erittäin aktiivista ja kekseliästä pientä miestä. Tämä ajatus tuo jälleen huonon omatunnon. Työni on todella asiakaspalveluhenkistä ja pääsen melko hyvin määrittelemään omat työvuoroni, jotka ovat ilta- ja viikonlopputöitä. Saamme aamulla heräillä prinssini kanssa kaikessa rauhassa, eikä ole kiirettä mihinkään. Työssäni erittäin tärkeää on positiivinen asenne ja sinnikkyys. Ei saa lannistua, kun joka toinen asiakas pyytää "iltapalan munalla ja maidon rahalla". Ei saa myöskään lannistua, kun samainen vitsiniekka ilmaisee että "kakskytsenttinen löytyy täältä housuista, höhhöhhöö". Niissä tilanteissa sanavalmius on plussaa. On niitä iskuyrityksiäkin tullut, ei tosin näiden kolmen päivän aikana, joina olen työpaikallani loman jälkeen ollut. En tiedä, pitäisikö loukkaantua vai laihduttaa.
Töihin paluu on myös muistuttanut minua siitä, kuinka pomon käskyt tulisi lukea suoraan hänen päästään. Tästä selviää onneksi pienellä manipulaatiolla ja taivuttelulla: "Mitä mieltä olet, olisiko X parempi kuin Y vai pitäisikö sittenkin Z?" Pomo piristyy päästessään valitsemaan ja minä säästyn nalkutukselta tehtyäni oman pääni mukaan sen vaihtoehdon, jonka pomo kuitenkin itse valitsee. Jossain vaiheessa.
Ensi viikolla on vappu. Aivan mahtavaa! Pääsen kulkemaan kaupungille hassussa ylioppilaslakissani ensimmäistä kertaa. Tai oikeastaan toista, päättäjäispäivä oli ensimmäinen. Millaisia vappusuunnitelmia teillä on? Kuuluuko suunnitelmiin sima ja munkit vai kenties tippaleivät?
BellaDonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti