Pienen prinssin ensimmäinen palmusunnuntai tuli ja meni. Tänä vuonna emme vielä virponeet, mutta muutama pieni virpoja kävi meillä kyläilemässä. Viimein tästä viiden pienen riehujan kyläilystä toipuneena uskaltaudun kirjoittamaan jälleen to-do-listani kunniaksi kiintiöpostauksen tabletilla keittiön pöydän ääressä pienen prinssin kerätessä voimiaan seuraavaa huutokonserttia varten.
Meillä on nimittäin alkanut kammottava, pelottava UHMAIKÄ (kuvitelkaa tähän kohtaan ukkosen jyrähdys). Muutamia päiviä sitten, noin yhdeksänkuisena, pieni prinssi alkoi ottaa haparoivia askeleitaan ihan ilman tukea. Vielä hän ei kovin montaa askelta kykene ottamaan yhdellä kertaa, mutta yritystä löytyy. Samoihin aikoihin alkoi täydellinen kieltojen uhmaaminen ja komentelu. Prinssi yrittää kovasti määrätä kaikesta ja epäonnistuessaan pomppii tasajalkaa ja karjuu niin, että isommatkin varikset tipahtelevat pihakuusesta ja räkättirastaat valittavat melusta naapuritalon ikkunoiden poksahdellessa rikki.
Pienen prinssin tihutyöt ovat myös kehittyneen valtavasti. Ennen hän tyytyi tyhjentämään mainokset mainoslaatikosta, nyt hän tyhjentää kirjahyllyt äidin lempikirjoista. Ennen prinssillä ei myöskään riittänyt kekseliäisyys työntää kävelytukea pöydän viereen ja kiivetä tuen kautta tuolille tyhjentämään pöytä. Olisiko kellään leikkikehää myytävänä edullisesti?
Viimeistään pojan rippijuhlissa kostan tämän kaiken valmistamalla suuren seinäkoristeen, jossa ovat kaikki tihutyöt tarkasti kuvailtuna mahdollisen kuvamateriaalin kera. Äidin kosto on oleva karmaiseva.
BellaDonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti