Kotini on taistelutanner

Eräänä aamuna Prinsessa heräsi valaistuneena pikkuisen prinssin korviaraastavaan karmivaan suloiseen karjuntaan ääntelyyn. Sillä hetkellä hän tajusi valtakunnassaan vallitsevan sodan. Vai miksi sitä pitäisi kutsua, kun lapsi ei suostu? Siis mihin lapsi ei suostu? Välillä tuntuu, ettei mihinkään. Jos pikkuprinssi saisi päättää, hän ei missään nimessä kylpisi ikinä, ei söisi pahaa kaurapuuroa, jossa ei ole siis YHTÄÄN sokeria tai mitään muutakaan hyvää. Prinssi ei todellakaan ikinä nukkuisi päiväunia (paitsi joskus) eikä varsinkaan pukisi ikinä vaatteita.

Päivittäin Prinsessa joutuu vahtimaan sotasaaliita, jotka prinssi mielellään ottaisi leikkeihinsä. Näitä ovat esimerkiksi tulostin, kirjat ja Playstationin ohjain. Kaikki pienet muruset (hiekka, pöly, kengät) lattialla ovat myös herkullisia (toisin kuin kaurapuuro). Joskus herää kuitenkin kysymys, että miten prinssi oikeasti säännöllisestä imuroinnista huolimatta löytää sitä perhanan hiekkaa lattialta? Toivoisin hänen löytävän vaikka kahden euron kolikoita samaa tahtia. Tosin niitä olisi melko ikävä kaivaa suusta. Unohdetaan kolikot.

Suurin taistelun aihe on kuitenkin nukkuminen. Unirytmi tulisi pitää mahdollisimman säännöllisenä, mutta kukaan ei kertonut Prinsessalle, että heti lapsen saavutettua maagisen puolen vuoden iän, tämä yrittäisi järjestelmällisesti kiivetä ulos vaunusta ennen kuin Nukkumatti saa hänet kiinni. Ilmeisesti on myös mukavaa kääntyä vatsalleen, nousta konttausasentoon, nostaa leukaa ja päästää korviariipivä karjaisu.

Maito ei auta nukahtamiseen, sillä pullo on niin mukavan näköinen ja tietenkään prinssi ei anna vanhempiensa syöttää itseään pullosta. Ei. Prinssi nappaa pullon itselleen, juo sen tyhjäksi ja aloittaa taistelun uusin voimin. Musiikki ei auta, sillä Prinsessa on valinnut unilauluiksi mukavia, rauhallisia, kauniita lauluja, joiden mukana on hauska äännellä ja kikattaa. Unipussissa prinssi ei myöskään viihdy, sillä siitä on hankalampi irrottautua kuin vaipasta. Kuninkaallinen perhe ei kuitenkaan aio luovuttaa, sillä vaunun keinuttaminen auttaa toistaiseksi.

Hieman pienempi taistelun aihe on kylpeminen. Kylpyhuoneen lattialla on hieno sininen amme. Ammeessa on hieman vaahtoa ja vesi on ihanan lämmintä. Yksinäinen kylpyankka uiskentelee edestakaisin ja lämmin pyyhe on valmiina käyttäjäänsä varten. Prinssi saapuu sisään ja ensi töikseen päästää sulokkaan huudon, joka ilmaisee prinssin keuhkojen olevan erinomaisessa kunnossa. Ollessaan laskettavana kylpyyn, hän jäykistyy kuin parhain lankuttaja ja tarttuu molemmilla käsillään ammeen reunoihin. Huuto jatkuu. Prinsessan puoliso irrottaa hellävaraisesti prinssin kädet ammeen reunoista. Prinssi tarttuu Prinsessan hiuksiin kuin hukkuva oljenkorteen. Puoliso irrottaa hellävaraisesti prinssin äitinsä hiuksista. Viimein prinssi koskettaa vettä. Teatraaliset nyyhkäykset saavat vallan. Prinsessa ja tämän puoliso hoitavat pesuoperaation äärimmäisen nopeasti peläten pian naapurien soittavan poliisit katsomaan, miksi yläkerrassa lapsi itkee. Viimein pyyhkeeseen käärittynä prinssi vetää kasvoilleen valloittavan hymyn ja nauraa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miksi hitossa Prinsessan saamassa lapsenhoito-oppaassa lukee, että puolivuotiaat lapset alkavat nauttia kylvystä? Tämä toistuu uudelleen ja uudelleen.

Tätä kirjoittaessaan Prinsessa huomaa pikkuprinssin availevan silmiään. Sama rumba alkaa alusta.

BellaDonna kuittaa