Keltainen toukokuu...

Viimein yksi lempikuukausistani, toukokuu, on täällä. Rakastan kevättä (paitsi pahimpaan siitepölyaikaan) ja vappukin on toukokuun ensimmäisenä päivänä. Ylimääräinen vapaapäivä, ylimääräinen syy pukeutua hulluihin vaatteisiin ja käyttää lakkia. Ja tietysti sima on erittäin tärkeä osa vappua, kiitokset vain anopille (joka tuskin tämän blogin lukijakuntaan kuuluu)!

Vappu meni suht mukavasti, vaikka vappuaattona olinkin töissä ja hivenen flunssaisena (allergia). Iltaa kohden helpotti ja puolikateellisena istuin yöllä koneella juomassa anopin tekemää simaa ja katselin humalaisten toverieni kuvapäivityksiä. Hei c'mon! Millaiset bileet ovat kyseessä jos porukka viettää aikansa räpläten kännyköitään? Onneksi en ollut mukana, aika masentavaa. Kuvat ehtii jakaa seuraavanakin päivänä. Tai viiden aikaan aamulla kotiin kontatessa.

Vappupäivänä meikkasin hillitysti, puin tyylikkään housupuvun ja vedin päähäni viime kesäkuussa saadun ylioppilaslakkini. Pieni kyynel ehti karata miettiessäni, kuinka ylpeä olen omasta onnistumisestani ensimmäisen lukuvuoden burn outista huolimatta. Nyt jo muistelen huvittuneena lukioaikaisia kriisejä, sitä kuinka heikko ihminen voikaan olla. Mutta heikkoudetkin voi kääntää vahvuuksiksi, koskaan ei pidä luovuttaa! 

Ulkona oli melko kylmää, joten suunnistimme ensimmäiseksi erääseen kuuluun pikaruokapaikkaan. Pieni prinssi pääsi leikkimään serkkujensa kanssa ja minä itse pääsin toteuttamaan itseäni hankalana asiakkaana, sillä lähes kaikki kymmenkuiselle lapselle sopiva oli lopussa. Päädyimme puolisoni kanssa tilaamaan prinssille täysin maustamattoman ja suolaamattoman kanahampurilaisen, jonka pihvin päädyin syömään aivan itse. Prinssi sai sämpylän lähes kokonaan muutamaa tummempaa kohtaa lukuunottamatta, tietenkin käsipesun jälkeen. 

Kuvottavan mässäilyn jälkeen tapasin äitituttavani leikkipuistossa ja jatkoimme kahvilan terassille, jossa lapsemme saivat nukkua. Itse söin järkyttävän hyvän Brita-leivoksen ja nautin palanpainikkeeksi herkullista haudutettua teetä, jolla oli erittäin vaikea nimi. Leivosten jälkeen erosimme äitituttavani kanssa ja bussia odotellessani kävin ostamassa itselleni violetin hiusvärin. 

Bussipysäkillä istuessani koin päivän epämiellyttävimmän kokemuksen. Vanhan viinan ja tupakan sekoitus lemahti suloiseen herkkään nenääni. Eräs itsekseen jupiseva, aggressiivisen oloinen mieshenkilö tuli kaivamaan vieressäni olevaa roskista. Siirsin vaunuja pois tieltä, mutta mies jostain syystä töni pienen prinssini vaunuja. Olin raivoissani ja peloissani. Mies näytti mahdollisesti väkivaltaiselta, joten en uskaltanut sanoa sanaakaan. Vedin vaunuja pois ja rauhoittelin roskiksen kolinan herättämää pientä prinssiäni. Onneksi mies lähti pian pois, inhottava olo kuitenkin jäi. Yritän aina olla toivomatta ihmisille pahaa, mutta tällä kertaa se oli lähes mahdotonta. Onneksi pieni prinssini ei saanut tilanteesta traumoja, minä harkitsin sabotoivani Lasol-pulloja laksatiivilla.

Hiusten värjäys oli mielenkiintoinen operaatio, eikä värikään ollut ihan sitä mitä odotin. Onneksi ystävättäreni kuitenkin lohdutti minua kertomalla, että väri muuttuu hieman paremmaksi parin pesukerran jälkeen. Ainakin todennäköisesti. Sitä odotellessa.

Rakkaudella,

BellaDonna