Eilen, 19.5.2014 täytin maagiset 21 vuotta. Kauan sitten 21 oli ikäraja, jonka jälkeen sai ostaa yli 21-prosenttisia alkoholijuomia ja 17-vuotiaana sitä odotti kuin kuuta nousevaa. Ikärajat laskivat ja minä taisin aikuistua. En ostanut yhden yhtä alkoholijuomaa itse, sisareni tosin lahjoitti minulle kaksi siideriä, joista toinen on nykyään uusi lempparini: Rekorderligin Watermelon-Citrus. Aivan ihanan makuista, täydellinen juoma terassille/parvekkeelle helteellä. Toinen oli Olvin Punaiset marjat, josta minulla ei ole juuri sanottavaa. Jälleen kerran petyin Olvin valikoimaan. Surullista.
Syntymäpäiväni aattona päätin lähteä heti aamusta keskustaan tervehtimään ystävääni ja tämän suloista pientä prinsessaa (joka flirttaili MINUN pienelle prinssilleni. Mur!) lenkkeilyn ja shoppailukierroksen merkeissä. Aamulla kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan Strömsöläisittäin. Taaskaan.
Bussiin lähtö nimittäin myöhästyi kuningatarampiaisen vuoksi. Ja minun valtakunnassani eivät muut kuninkaalliset rettelöi, joten tämä tiesi sotaa. Toisin sanoen sotilaspäällikköni (=puolisoni) hääti ampiaisen pihalle ja siinä kesti. Juoksin bussipysäkille vaunujen kanssa havaitakseni, että kyseinen bussi todellakin oli kymmenisen minuuttia myöhässä. Naama punaisena ja hiukset joka suuntaan sojottaen puhisin kuin Tuomas Veturi ja kiipesin vaunujen kanssa bussiin.
Yhtäkkiä puhelimeni soi ja ystävättäreni ilmoitti aikataulumuutoksista. Vastaanotin kutsun toverini valtakuntaan kohteliaan uteliaana ja sain kuin sainkin suht helpot reittiohjeet. Samalla hetkellä kun laitoin puhelimeni takaisin taskuun, pieni prinssi päätti aloittaa huutokonsertin ja heitti tuttinsa pois. Salamannopeiden refleksieni ansiosta tein puolispagaatin bussin lattialle ja sain tutin kiinni ennen likaiselle lattialle tipahtamista. Myös kännykkäni päätti pompata kohti lattia ja mestarillisessa asennossani onnistuin pelastamaan myös kännykän. Kaikki oli hyvin, kunnes bussikuski teki tyypillisen keilausliikkeen: Vaunujen jarrut naksahtivat rikki jälleen. Mielessäni lensi lukuisia ärräpäitä, kun nappasin kiinni vaunuista ja lohkaisin samalla kynteni.
Selvisimme kuitenkin bussimatkasta ehjin nahoin ja pääsimme ystävättäreni luo melko onnellisesti. Ohjeissa oli vain yksi pieni ongelma: Talon tuntomerkkinä oli vihreä postilaatikko, joita kyseisen tien varrella oli useita kymmeniä. Löysimme kuitenkin perille melko kivuttomasti kuumuudesta huolimatta.
Päivän saldona oli kirpputorilta löydetty ihana paita Kiroilevalla siilillä varustettuna ja ihana teekupillinen. Kotona pääsin nauttimaan siiderini sekä ihania lahjaherkkuja, jotka koin ansainneeni.
BellaDonna kuittaa.
Vaiherikkaasta alusta autuaaseen loppuun. Eli syntymäpäiväsi taisi lopunkaiken olla ihan onnistunut ja mukava. :) Ei sitä vanhenemista liikaa kannata juhliakkaan. Itse en ainakaan aio kuin korkeintaan herkutella hyvin. Tosin teen sitä muutenkin. ;)
VastaaPoistaSyntymättömyyspäivää on paljon kivempi juhlia vaikka teekutsuin tai herkutellen. Sitä seuraavat 364 päivää! ;)
Poista:D Tuo oli hyvin sanottu!
Poista