Syksy aiheuttaa minussa lähes aina haikeuden: kesä on mennyt, synkkä ja pimeä pohjolan talvi on edessä paukkuvine pakkasineen ja kammottavine jouluruuhkineen. Vasta tänään näin päivän lehdessä ensimmäiset pikkujoulumainokset, vaikkei joulu (onneksi) ole lähelläkään. Syksy tuo mieleeni kuoleman, sillä kasvit kuolevat ja puut tiputtavat kauniit lehtensä lehtivihreän kadottua. Linnut lähtevät etelään muutamia pullasorsia lukuunottamatta ja puliukot siirtyvät joen rannasta sisätiloihin (mikäli heillä koti on).
Tänään jouduin kotoa lähtiessäni pukemaan lapaset, kaulaliinan sekä paksumman takin. Melkein kadehdin pientä prinssiäni, jolle vaatevalmistajat kehittelevät kauniita vaaleansinisiä fleecepukuja jotka tuntuvat ihoa vasten mukavammilta kuin karheat puuvillaluomukset joita itse pidän. Muualla Suomessa on raportoitu yllättävistä räntäkuuroista, mutta onneksi täällä sentään paistaa aurinko (vaikka kylmä viima käykin).
Syksy tarkoittaa minulle myös paksumpia vaatteita sisätiloissa, sillä linnani on äärimmäisen vetoisa. Olen yrittänyt etsiä vihjeitä, kuinka ikkunoista tulevaa vetoa saisi minimoitua mutta yrittämiseksi se on jäänyt. Lämmityshän koko taloyhtiössä käynnistetään vasta sitten kun pakkanen paukkuu ja parvekkeelle kinostuu lunta. Ei ole korkeita torneja suunniteltu vilukissoille. Onneksi kapselikahvikoneeni (onko tuo edes oikea sana?) valmistaa nopeasti ja varmasti lämmintä juotavaa ja vedenkeittimeni keittää teevettä mikäli tahdon isomman kupillisen teetä kerralla.
Nyt aion vetäytyä sohvalle kirjan sekä teekupillisen kanssa, kietoudun huopaan ja uppoan Kiekkomaailman uskomattomiin tapahtumiin. Samalla teeskentelen, ettei syksyä ja talvea olisi olemassakaan. Ainakaan täällä.
Prinsessa kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti